Edellinen viikko oli hieno ja kokemusrikas. Tein pienen kiertomatkan Udaipuriin ja kenttätyöalueelleni Dungarpuriin. Ja tyytyväisenä voin todeta, että tavoitteet melkein täyttyivät.
Udaipurista tein päiväretken Dungarpurin Beneshwaraan, jossa järjestettiin alueen adivasien suosima markkina/festivaali-tapahtuma. Matkasin festareille Tribal Departmentin edustuksen kanssa Udaipurista. Ensimmäinen havaintoni liittyi piirteisiin, jotka näyttävät olevan festareiden universaaleja ominaisuuksia. Festarialueelle on jono, jossa ihmiset odottavat täyteen ahdetuissa kulkuneuvoissa. Osa on ottanut pohjat jo alueen ulkopuolella ja haastaa riitaa jonossa ja kiipeilee kulkuneuvojen katoille. Autoradiosta soitetaan paikallinen humaltumislaulu, joka hindiksi kuuluu suurin piirtein näin: ”Main talli hogai hai” (Olen kännissä).
Festarialueella pöllysi tietysti hiekka ja viimeisen päivän ollessa kyseessä ihmiset vaelsivat massoina silmäpussejaan roikottaen ja riutuneen näköisinä paikasta toiseen. Festareiden tuntua lisäsi perinne, jonka mukaan saman kylän adivasi-tytöt pukeutuvat samanlaisiin vaatteisiin. Tytöt vaeltelivat ryhmissä ja tilaisuuden tullen saattavat kajauttaa yhteislaulun. Erona suomalaisiin kesäfestareihin on kuitenkin se, että päivän pääesiintyjä oli suosittu uskonnollinen guru, jonka vierailu huipentui kylpyyn pyhässä joessa. Beneshwarin festivaali järjestetään kolmen joen kohtauspaikassa, jota pidetään pyhänä. Perinteen mukaan perheet tuovat mukanaan edellisenä vuotena poismenneen vainajan tuhkat ja festivaalin aikana upottavat ne jokeen sen pyhimmässä kohdassa. Näin muutaman perheen näin tekevän, vaikka festivaalin uskonnolliset ja hengelliset yhteydet ovat antamassa sijaa kaupallisimmille ja viihteellisemmille iloille.
Gurun kylvyn jälkeen voikin mennä huvipuistolaitteisiin huvittelemaan tai katsomaan elokuvaesitystä. Seurueemme kävi maailmanpyörässä, jonka kyyti oli hieman Lintsin maailmaanpyörää vauhdikkaampi. Markkinoiden suosittuja moderneja tuotteita ovat esimerkiksi aurinkolasit. Tyttöporukat saattavat ostaa koko joukolle samanlaiset. Perinteisempiä tuotteita ovat esimerkiksi erilaiset naru- ja puutuotteet. Monen näin kantavan eräänlaista tee-se-itse-sänkypakettia, johon kuuluvat sängyn rungon puuosat. Sängyn pohja tehdään narusta, joka ostetaan erikseen. Me ostimme narusta tehdyn kivilingon (gofen) ja pari lehmän kuonokoppaa. Suositulta ostokselta vaikutti myös puusta tehty voin kirnuamiseen käytettävä väline.
Erityisen mukavasti mieleen jäivät teini-ikäisten tyttöjen ryhmät, jotka erottautuvat yhdenmukaisella pukeutumisellaan. Nuorten tyttöjen näkee harvemmin liikkuvan julkisilla paikoilla keskenään yhtä vapautuneesti, kun taas poikaporukat ovat tuttu näky kylien ja kaupunkien kaduilla. Yksi juhlan perinteisistä tarkoituksista onkin kuulemma ollut puolison etsiminen. Ihmiset viettävät enemmän aikaa ikäryhmittäin kuin perheidensä kanssa. Ja totta tosiaan, kyllähän joukossa näkyi käsi kädessä liikkuvia teini-ikäisiä tyttöpoika-pareja, mikä on myös harvinaisempi näky Intiassa. Värikästä pukeutumista rajasthanilaiseen tapaan riitti, mutta harmi, että valokuvaaminen ei ollut sallittua näillä juhlilla. Paikallinen herkku, erehdyttävästi kaurasämpylän näköinen pallero (dal bada?) on kokeilemisen arvoinen mutta kannattaa ottaa varovasti linssikastikkeen kanssa. Siinä jos missä tiivistyy paikallisen keittiön chili-intoilu. Vierailumme päättyi virkistävään ja kylpyyn joessa muiden festivaalivieraiden kera, plumpsis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti